28.10.2015

URAKKA VALMIS!

Näin saatiin myymälä auki ja rakennushommista siirrytään muihin projekteihin. Takahuoneessa vielä pitäisi korjailla savi- ja kalkkimaalipintoja, koska kokeiluluontoisesti sekoitimme maaleihin vääränlaisia pigmenttejä. Tuotteita puuttuu vielä hurjasti hyllyistä - ja hyllyjäkin - mutta kokemuksesta tiedän, että tuo ongelma ei ole pitkäaikainen, vaan pian tulemme kärsimään tilan puutteesta. 





Kiitän lukijoita rakennusvaiheidemme seuraamisesta! 

13.10.2015

MYYMÄLÄ AUKI 26.10.!

Viimeiset kaksi viikkoa on tullut päivityksiä heikonlaisesti. Johtuu ihan siitä, että aika on mennyt paikan päällä, eikä koneella oikein ole malttanut - tai ehtinyt - olla. On ollut tosi tärkeää ottaa tilaa haltuun ja kotiutua neliö kerrallaan. Nyt tuntuu tosi hyvältä - ihan omannäköiseltä. Tai - ihan Domuksen näköiseltä. 

Avaamme ovet vaivihkaa maanantaina 26.10. klo 10. Kaikki ei vielä ole ehkä ihan paikoillaan ja tavaroita odotellaan, mutta paikalla ollaan. Tervetuloa tutustumaan! 

1.10.2015

MAALEJA TESTAILLAAN


Nyt on käytännössä muutettu Erottajalle. Testaillaan savi- ja kalkkimaaleja seiniin.
Vaikeinta on sävyjen valitseminen!




19.9.2015

SEINÄT PUTSATTU JA VALAISIMIA ETSITÄÄN KUUMEISESTI



Kaikki tiiliseinät on nyt putsattu ja sopivan rosoiselta näyttää. Huoneistoon tulee kolmesta eri suunnasta valoa, mikä on aika erikoista Helsingin keskustan liiketiloissa. 

Valaistus on yksi tärkeimmistä myymälän elementeistä, ja valaisimia onkin etsitty hartaasti! Olemme kiertäneet messuja, tilanneet mallikappaleita Saksasta ja hankkineet teatterivaloja testattavaksi (kuvassa ikkunalaudalla). Olemme kartoittaneet ledien ja halogenien eroja, perehtyneet heijastimiin, liitoksiin, kiskoihin jne.. Huhhuh.. 

17.9.2015

LANKUT TULIVAT PERILLE



Lattialankut tulivat työmaalle!
Koko ylätasanne tehdään puusta; 33 mm paksusta ja 18-25 cm leveistä. Teemme seinien viereen kehyslankkuja ja muitakin vinksautuksia. Hienoa - ja jännää nähdä, miten miehet työstä selviävät.



15.9.2015

KALUSTEITA

Odotamme innolla, että sisätyöt valmistuvat siihen pisteeseen asti, että pääsen ystävättäreni kanssa maalailemaan sisätiloja. Maalattavaa ei ole järin paljon; muutama seinä ja sitten toki lattia. Lattialankut tuodaan huomenna ja ihan samantien niitä pitäisi alkaa asennella. Alatasanteelle on tehty sementtilaattojen ympärille mikrosementtilattiaa, koska lattia pinta ei voi kovin paljoa nousta, eikä aikaa betonilattian kuivumiseen ole tuhlattavaksi. Nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että rakennetaan jo kalusteita. Katja on täällä Hattulan päässä kasaillut putkikalusteita ja tältä näyttää:



Kuten arvaattekin, on aika mennyt monien pienten ja isojen asioiden hoitamiseen, ja blogin kirjoitus on jäänyt ihan liian vähälle. Isoihin asioihin kuuluu myös mahdollisten työntekijöiden haastattelut. Todella vaikeaa! Vastaavan myymälänhoitajan olemme jo valinneet, mutta tarvitsemme myös tuntitöihin tulevia apulaisia, jotka olisivat jo valmiiksi sisällä vanhan talon kunnostamisessa. Hienoja hakijoita on ollut paljon ja siksi oikean ihmisen valitseminen on niin kamalan vaikeaa. Olisipa tullut vain kaksi yhteydenottoa, niin tämäkin ongelma olisi hoidettu jo;)  

18.8.2015

PARI PÄIVÄÄ TYÖMAALLA

Nyt on meneillään likaiset työvaiheet. Seiniä piikataan auki tiilipinnalle ja pölyä syntyy. Täytyy kyllä sanoa, että tuo tiiliseinien löytyminen betonin alta oli huojentavaa. Olisimme kyllä olleet hieman pulassa ilman sitä. Vanha punainen tiili on hieno sisustuselementti minkälaisessa tilassa tahansa. Katja oli tänään mukana suunnittelemassa hyllyjen ja pöytien sijaintia. Otimme mittoja seinistä ja yritimme havainnollistaa sitä, kuinka paljon helat, maalit, sähkötarvikkeet jne. vievät tilaa. Neliöitä on kaiken kaikkiaan 238 m2, mutta nyt alkaa tuntua siltä, ettei niitä ole yhtään liikaa. Katja löysi ison erän Schäfferin peltisiä varastolaatikoita (joita on tehty jo 30-luvulta lähtien) - ja edullisesti. Mietimme myös mahdollisuutta ostaa laatikoita käytettynä Saksasta, mutta nyt ei ole oikein aikaa lähteä niitä hakemaan monesta eri paikasta. Vierailimme eilen myös ohutta lattiasementtiä jälleenmyyvässä yrityksessä katsomassa lattiamalleja. Hyvältä näytti! Hyllymateriaalit on myös tilattu Englannista ja puuseppä tekee tiskiä. Sen eteen tilasin Espanjasta valkoista lasitettua terrakotta -laattaa. Sain mallit jo ja upealta näytti. Tilasin sitä varmuuden vuoksi myös varastoon myyntiartikkeliksi, koska hieman arvelen jonkun muunkin innostuvan siitä.

12.8.2015

LATTIASÄVYJÄ TESTISSÄ


Ihan parasta! Ihana testailla verstaalla erilaisia lattiasävyjä. Olemme tilanneet suureen osaan tilasta paksuja lattialankkuja, joita itsekin Domukselta myymme. Haluamme pintaan rosoa ja harmaata sävyä. testit ovat hieman kesken, mutta montaa eri sävyä yhdistellen se oikea sieltä löytyy.





Osaan lattiasta tulee betonilattia, jonka alta pilkottaa sementtilaatta. Ajattelimme tätä sävyä ja kuviota sementtilaatalle:




8.8.2015

KASSAN PAIKKA ON TÄSSÄ


Näin se sujuu. 
Kassan paikka mitattiin paikalleen kepukoiden avulla. Näin paljon tarvitaan tilaa taakse - ja näin paljon siihen, että pakkauspaperi mahtuu pöydälle. Seiniä on muuten avattu joka puolelta ja alta löytyy vanha tiili vuodelta 1907. Ne kaikki aiotaan ottaa esiin ja antaa niille kuuluva arvo. Vein paikan päälle myös lankkumallin ja sementtilaattoja lattiaan. Tilasin viime viikolla myös pintavetoina (alumiiniputkilla) asennettavia sähkötarvikkeita. Toivottavasti ehtivät tulla ajoissa, kun Fontinin tehdas aloittaa ensi viikolla kesälomat. Eilen kävin myös ovitoimittajamme kanssa sopimassa malliovista ja niiden peilityksistä. Kaikki toimittajamme ovat niin innoissaan liikkeestä, että tulee ihan liikuttunut olo. Monta yhteistyökumppaniamme on jo ilmoittanut tulevansa avajaisiin, jotka kyllä tullaan pitämään paljon oikean avaamisen jälkeen. Tiedän kokemuksesta, että hyllyjen ja pöytien paikkoja pitää vaihtaa monta kertaa ennenkuin olen tyytyväinen.

Ei auta palapelit, vaan edelleen pyörivät ideat päässä. Voisiko tiskin etuseinän tehdä sementtitiilistä? 

IKKUNATEIPPAUKSET VALMIINA

Nyt saatiin ikkunoihin ja oviin teippaukset! Tänään on lauantai ja kuvittelin meneväni tyhjään liiketilaan, mutta mitä vielä; ovella oli teippaaja tekemässä tyttärensä kanssa viikonloppuhommia ja samaten sisällä täysi höyry päällä purkutöiden osalta. Radio soitti täysillä ja tunnelma hyvä. Niinkuin kuuluukiin! Toin paikan päälle pari tuolia kahvilalta, että päästään oikeaan tunnelmaan. Jokunen tunti vierähtikin kassan ja tuotteiden paikkoja miettiessä. Ensin siskoni ja sen jälkeen Kimmon kanssa. Ajoin kotiin Hämeenlinnaan ja samantien Pinterestiin etsimään lisäideoita kassapöytään. Huomasin nimittäin, että viereisessä Samujin liikkeessä on vanhoista ovista tehty tiski. Tunnistin ovet Navetalta myydyiksi;) Saattaa ehkä olla parempi keksiä jotain muuta, vaikka vanhoista peiliovista hienon saakin.



.. nyt täytyy hieman rauhoittua palapelin ääressä, kun päässä pyörii niin monia ajatuksia. 

5.8.2015

PITKÄ SUUNNITTELUPALAVERI KATJAN KANSSA

Ihanan innostava ja koko aamupäivän kestävä palaveri Katjan kanssa. Ideointi oli niin innostavaa! Kun toisella oli ajatus, toinen nosti sen vielä kehittyneemmälle tasolle - näin sen pitäisi parhaimmillaan mennä! Kiersimme kunnolla myös Navetan varastot ja pohdimme vanhojen ovien ja ikkunoiden käyttöä sisustuksessa. Haluamme ehdottomasti ne mukaan, mutta luontevasti. Muuten tilaan tavoitellaan keskeneräisen rakennustyömaan fiilistä - mitä se sitten tarkoittaakaan?

2.8.2015

TÄSTÄ SE LÄHTEE!



Tämä on parasta! Tästä se lähtee. Asiat muuttuvat todeksi, kun niitä tekee konkreettisesti. Olemme Kimmon kanssa niin kovin huonoja ideoimaan mitään paperilla. Mutta kun valmista pintaa alkaa syntyä, tiedämme aivan tarkkaan, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Parempi näin päin. Aloin työstää vanhasta ovesta mallia laskutasoille ja pöydille. Pinnalla oli paksu lateksimaali ja siksi se oli kaavittava pois melkein kokonaan. Tytär tuli apuun aivan innoissaan. Pinta näyttää niin hyvältä, etten tiedä, kannattaako siihen lisätäkään mitään väriä. Rinkisen Katja on meillä Domuksella ollut jo pari vuotta töissä aina silloin tällöin ja nyt olen nimittänyt hänet uuden myymälämme viusalistiksi. Katja suunnittelee pöytään jalkoja ja innolla odotan, mitä seuraa. Katja pitää muuten ihanaa Parolan Asema -blogia ja aivan pursuaa loistavia ja omaperäisiä ideoita. Hyvä tästä tulee! Huomenna saamme muuten omat avaimet tilaan ja tiistaina alkaa purkutyöt. 

29.7.2015

ENSIMMÄISIÄ SOITTOJA MYYMÄLÄNHOITAJAEHDOKKAILTA

No niin - nythän on niin, että tarvitsemme myymäläämme maailman parhaan myymälänhoitajan! Kun haimme Navetalle viimeksi työntekijää kolme vuotta sitten (ja saimmekin loistavan Erikan), tuli hakemuksia kaiken kaikkiaan 67 kappaletta. Olin aivan pulassa. Soitin tai kirjoitin kaikille ja tapasin reilun kymmenen mielestäni meille sopivinta. Nyt odotan innolla yhteydenottoja, emmekä taida sen paremmin jättää ilmoitusta mihinkään julkiseen mediaan, vaan luotan siihen, että sellainen, joka meille kokee sopivansa, tipahtaa taivaasta. Muutama lupaava soitto on jo tullutkin, mutta hyvinhän tässä on vielä aikaa asiaa mutustella. Pienenä vinkkinä: asiakkaat tietävät paljon! On oltava valmis oppimaan, jollei sitten jo osaa. Vanhoista taloista, niihin sopivista materiaaleista, työtavoista jne. Lisäksi on oltava näppärä tietotekniikassa, mielettömän ihana ihminen ja kauneutta arvostava. Ja mitä vielä... Kyllä sen tietää, kun kohdalle osuu.

27.7.2015

VAIKEA NUKKUA..

Voi ei, nyt on ideoita niin paljon pörräämässä päässä, ettei meinaa saada unta. Tai uni tulee, mutta aamulla huomaa nähneensä unta hyllyistä ja pöydistä.. Ei taida olla kovin terveellistä. Saimme niin paljon vinkkejä ja ideoita, että päätimme kuitenkin yrittää itse selvitä remontin kanssa. Saimme apuun sellaisen rakennusfirman, jolla on kokemusta myös suunnittelusta ja meille sopivasta "luovasta suunnittelutyöstä" - eli käytännössä siitä, että istumme kuin tatit työmaalla vetelemässä viivoja lattiaan siihen paikkaan, mihin lankku loppuu ja kiillotettu betoni alkaa. Ensimmäinen työmaapalaveri oli jo tänään. Ensi maanantaina saadaan omat avaimet ja tiistaina ryhdytään purkutöihin. Ikkunoihin on tilattu ne ärsyttävät paperit, ettei sisälle missään nimessä näe ennen kuin on valmista;) Syyskuun aikana olisi tarkoitus avata, mutta katsotaan nyt, miten käy.

22.7.2015

TERVEISET AMSTERDAMISTA!

Täällä ollaan Amsterdamissa haistelemassa rentoja tuulia. Eilen käveltiin pitkä lenkki Lontoossa Victoria -asemalta Mayfairin, Sohon ja Govent Gardenin kautta Camden Towniin. Takaisin tuonut taksikuski oli ihmeissään retkestämme, mutta nähtiinpähän paljon. Monesti yksi tärkeimmistä syistä lähteä hakemaan ideoita muualta on se, että reissussa on helpompi jutella aiheesta, kun arkiset asiat eivät koko ajan vie huomiota muualle. Toki matkustaminen on muutenkin mukavaa. Nyt alkaa pikku hiljaa hahmottua se, mitä haluamme ja mitä missään nimessä emme halua. Pieniä yksityiskohtavinkkejä ja isompiakin linjoja, joihin ollaan täällä ihastuttu. Hitaana hämäläisenä alan itsekin innostua, enkä malta pysyä farkuissani. Maanantaina on ensimmäinen palaveri mahdollisen rakentajan kanssa. 

13.7.2015

EUROOPPAAN ETSIMÄÄN IDEOITA

Olen selaillut monia ulkolaisia lehtiä, joita olen keräillyt vuosien varrella. Lähinnä olisi hyvä löytää ideoita tunnelmasta, jota haemme. Kimmo kävi tyttäremme kanssa Tukholmassa haistelemassa siellä kollegaliikkeidemme tunnelmaa, mutta ihan selkeitä ideoita ei tuntunut löytyvän. Pitäisikö tunnelmaa hakeakin jostakin ihan muualta kuin vastaavista liikkeistä? Ehkä kahvilat ja vaateliikkeet voisivatkin olla parempia ideoiden lähteitä? (Huom. Toisessa palaverissamme viime perjantaina Studio Puiston kanssa opin, että Instagram on se paikka, josta kannattaa etsiä vinkkejä..) Eurooppaan on päästävä, joten varasimme ensi viikolle reissun Tukholmaan, Lontooseen ja Amsterdamiin. Aika tiukka aikataulu, mutta hyvät lenkkarit vain kassiin ja menoksi.

30.6.2015

VUOKRASOPIMUS ALLEKIRJOITETTU AUTON TAKAPENKILLÄ

Verkkokauppa Eurooppaan on nyt aukeamassa ja kappas - löysimme itsemme tilanteesta, jossa meillä on myös vuokrattuna liiketila Helsingin keskustasta! Jälleen kävi niin kuin usein aiemminkin - jahkaamme eri vaihtoehtojen välillä edes ja takaisin -  ja kun intuitio sanoo, että on toimittava, niin sitten ollaan nopeita. Vuokravälittäjällä oli kiire ja siksi lopullinen vuokrasopimus allekirjoitettiin juhlavasti auton takapenkillä. Huh! ..ja hih! Miten päin tässä olisi? 

Kun nyt olimme kerran Helsingissä, soitimme ex tempore Studio Puistoon eli arkkitehdeille, jotka ovat suunnitelleet Tampereen Hostelin. Selvisikin, että he tunsivat meidän yrityksemme tosi hyvin; ovat tilanneet tuotteitamme asiakkailleen ja osa arkkitehdeista hankkinut tuotteitamme myös omaan kotiinsa. Navettakin oli tuttu! Onko tämä hyvä enne? Joustavuutta löytyi myös siinä, että palaveri järjestyi saman tien. Hyvältä tuntui ja nuorilla arkkitehdeilla oli selvästi kovati intoa ja halua luoda jotain ennen kokematonta. Tunnistettavuutta, rentoutta ja kodikkuutta. 

29.6.2015

TUNNELMA HAKUSESSA

Soitin parille tuntemallemme arkkitehdille ja kovin tuntuu olevan hankala tämä vuodenaika. Kesälomalla kaikki. Nyt pitäisi alkaa jo vauhdilla ideoimaan tilaa, koska liike olisi hyvä saada mahdollisimman nopeasti auki. Emme halua kiirehtiä avaamisen kanssa, mutta turha toisaalta alkaa hidastelemaankaan. Itselläni on kova vimma saada jotain ideaa liikkeen hengestä, että koko asian osaisi sisäistää. Olen vahvasti visuaalinen ihminen ja koska liike on aiemmin ollut pankkitilana, ei se oikein inspiroi. Tiedän ihan tarkkaan, millaisen tunnelman haluan. Tilaan pitää kaikkien olla helppo tulla, valaistuksen pitää olla kirkas, mutta yleissävyn tumma, taustalla pitää soida miellyttävä musiikki ja ennen kaikkea: ihan jokaisen asiakkaan tulee kokea olevansa tervetullut. Koskaan - ei koskaan - saa asiakkaalla olla sellaista oloa, ettei olisi tarpeeksi tietäväinen rakentamisesta tai vanhoista taloista astuakseen ovesta sisään. Siksi kierrämme kaukaa tyypilliset "perinnerakentamisklisheet".. Meillä vain kunnostetaan vanhoja taloja. Ja täydellä sydämellä. Ugh, olen puhunut. 

24.6.2015

PIENI VAI ISO MYYMÄLÄ?

Pyörittelimme pitkään sitäkin, olisiko tilan hyvä olla pienehkö vai alkaako se ajan myötä harmittamaan, ettemme saa esille kaikkia tuotteitamme. Kun emme osanneet päättää, aloimme etsiä isompia tiloja. Tällä hetkellä Hattulan Domuksen myymälässä on tilaa 200 m2, emmekä saa siihen tilaan mahtumaan kaikkia toivomiamme malleja esim. sementtilaatoista. Hattulan myymälässä on vielä varalla 600 m2 kylmä varastotila, mutta sellaista ei Helsingistä saa ainakaan liikeen yhteyteen. Päädyimmekin sitten katselemaan isompia tiloja ja nyt ehdolla olevia neliöitä olisi kaiken kaikkiaan 240 m2. Onkohan se liikaa?

22.6.2015

SUUNNITTELUAPUA?

Olin viime viikonloppuna poikani kanssa äiti-poika -matkalla Raumalla. Nautimme rauhallisesta tunnelmasta vanhassa, hurmaavassa puukaupungissa ja päiväkävelyn päätteeksi istahdimme kahville Café Saliin. Tuntui siltä, että koko lauantainen Rauma oli kokoontunut sinne. Hyvässä kahvilassa on juuri samanlainen puheensorina kuin siellä oli. Selailin Mondo -lehteä ja - kappas - silmiini osui pieni kainalojuttu Tampereella sijaitsevasta Dream Hostelista, jonka design oli omaperäinen ja eheä. Kivoja ideoita ja ilmiselvästi suunnittelussa oli käytetty enemmän nerokkuutta kuin pohjatonta kukkaroa. Lähetin heti linkin Kimmolle. Lomalla ollaan, mutta parasta lomaa on samalla ideoida uusia juttuja. Jos päädymme ottamaan sen ajattelemamme liiketilan, on suunnittelija hyvä olla valmiina. Viime viikolla Huvila&Huussi kävi kuvaamassa ensi kesän jaksojaan Metsänkylän Navetalla ja Domuksella. Samalla kysyin Mikko Vesaselta, olisiko hänellä kiinnostusta suunnittelutyöhön. Oli kyllä, mutta samalla ajattelin, että hän on varmaan kiireinen loppukesän televisiotöiden parissa. Lisäksi meillä on muutamia muita ystäviä, jotka ovat ystävyyden lisäksi myös pitkän linjan suunnittelijoita. Olisiko kuitenkin paras erottaa työ ja ystävyys?  

18.6.2015

MYYMÄLÄ HELSINGISSÄ?

Jo vuosia olemme mielessämme pyörittäneet ajatusta liikkeen avaamisesta pääkaupunkiseudulle. Olemme punninneet sen hyviä ja huonoja puolia. Korkeat vuokrat ja sen mukanaan tuomat riskit ovat ehkä olleet suurin syy siihen, miksi olemme pysyneet omassa omistuksessa olevissa tiloissamme. Toki yksi tärkeimmistä syistä, miksi tämä liiketoiminta ylipäänsä syntyi, oli keksiä omille lukuisille rakennuksillemme käyttötarkoitus. Totuus kun on, että jollei rakennuksille ole käyttöä, ei kenelläkään ole motivaatiota pitää niitä kunnossa. 

Viimeiset pari vuotta olemme keskittyneet verkkokauppamme kansainvälistämiseen eli olemme tehneet tekstikäännöksiä ja pohtineet vahvasti sitä, mitkä tuotteet sopivat myös ulkomaille toimitettaviksi. Pelkkä käännöstyö ei riitä, vaan jos haluamme myydä jokaiseen Eu-maahan, on kaikkiin maihin varattava eri maatunnukset, pohdittava valuuttojen kurssimuutokset, sovittava kuljetussopimukset jne. Paljon työtä. Samaan aikaan olemme aina pysähtyneet matkustellessamme liikkeissä, kahviloissa ja myymälöissä, joissa on hyvä fiilis ja ajatelleet, että kyllä se vain niin on, että mielenkiintoisia rautakauppoja ei kyllä ole missään. Ne, joihin itse olemme törmänneet, ovat olleet kaupunkien ulkopuolella ja jättihalleja. Tarvitaanhan maaleja ja heloja kaupunkien keskustoissakin, eikä kaikilla ole autoa. Varsinkaan keskusta-alueilla. Asia on siis ollut vireillä jo pitkään.